Suomen kansallistaiteilijoiksi kutsutaan muutamia kansainvälisestikin tunnustettuja kuvataiteilijoita, jotka maalasivat suomalaisuutta ja kansallista sielunmaisemaa esittäviä teoksia. Maamme kuvataiteen kultakautena pidetään 1880-luvulta 1910-luvulle sijoittuvaa ajanjaksoa.
Vuosisatojen vaihde merkitsi boost casino games Euroopassa todellista kukoistuskautta niin sävel- kuin maalaustaiteen ja kirjallisuuden osalta ja useat kyseiseltä aikakaudelta peräisin olevat teokset ovat muotoutuneet kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi esikuviksi. Vaikka maamme on suhteellisen pieni, kumpusi köyhästä Suomesta lukuisia lahjakkaita taiteilijoita, jotka saivat mahdollisuuden taidealan opintoihin niin Suomessa kuin ulkomailla.
Suomalaiset kulttuuripiirit olivat 200 vuotta sitten suhteellisen pienet, joten valtaosa taiteilijoista tai merkittävistä kulttuurivaikuttajista tunsi jollakin tapaa toisensa. Kuvataiteilijat tekivät opintomatkoja esimerkiksi Saksaan tai Ranskaan, joten suomalaiseen kuvataiteeseen saatiin näkökulmaa myös muualta. Vaikka niin tieteen kuin taiteen kenttä koostui tuolloin pääasiassa miehistä, oli maassamme myös muutamia merkittäviä naispuolisia taiteilijoita. Heistä mainittakoon Helene Schjerfbeck, Maria Wiik ja Venny Soldan-Brofeldt.
Monissa vuosisadan vaihteeseen sijoittuvissa maalauksissa oli Keski-Euroopasta omaksuttuja romanttisia vaikutteita, mutta suomalaisen kuvataiteen ominaispiirteisiin lukeutuu voimakas realistinen lähestymistapa. Taide on aina oman aikakautensa ja kontekstinsa tuote, jossa näkyy vääjäämättä ympäröivän todellisuuden vaikutteita ja arvoja. Tämä näkyy voimakkaasti modernissa taiteessa, jossa käsitellään yhteiskunnallisia asioita niin globaalilla kuin lokaalilla tasolla.
Kansallistaiteilijat olivat lähes poikkeuksellisesti opiskelleet taidetta taidekouluissa ja monet heistä kävivät etsimässä oppia ja inspiraatiota ulkomailta. Suomalainen kulttuuri kehittyi voimakkaasti maamme itsenäistymistä ja ensimmäistä maailmansotaa kohti. Yksittäisten taiteilijoiden tyylisuunnittain muodostamat ryhmittymät “Septem” ja “Marraskuun ryhmä” olivatkin osa taiteen murroskautta. Seuraavien rivien myötä perehdymme lyhyesti muutamaan kulttuurihistoriallisesti merkittävään, 1800-1900-lukujen taitteessa vaikuttaneeseen suomalaistaiteilijaan.
Albert Edelfelt (1854 – 1905)
Porvoolaisen Albert Edelfeltin maalaustaiteen tyylisuuntana olivat impressionimi, naturalismi sekä realismi. Alkuaikoinaan hän maalasi myös historiallisia aiheita, muun muassa teoksen “Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista” sekä muotokuvan kuningatar Blankasta, josta Venäjän hovi tilasi häneltä toisinnon. Laajalti kansainvälisiä vaikutteita omaksunut Edelfelt opiskeli Antwerpenin taideakatemiassa, Pariisissa, Pietarin taideakatemiassa ja Adolf von Beckerin yksityiskoulussa.
Taiteilija perusti Haikon kartanoon ateljeen vuonna 1883 ja maalasi siellä 220 työtä, yhteensä 26 kesänä. Edelfelt oli Tukholman ja Kööpenhaminan taideakatemioiden jäsen ja Pietarin Taideakatemian vapaa kunniajäsen. Edelfelt toimi Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajana vuosina 1895-1896 sekä Suomen Taideyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1898-1904.
Edelfeltin henkilökohtaiset suhteet Venäjän hoviin vaikuttivat mitä luultavimmin siihen, että Suomi sai oman osaston Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900 sen sijaan, että suomalaiset taiteilijat olisivat edustaneet maailmannäyttelyssä Venäjän keisarikuntaa. Keisarinna Maria Fjodorovna ostikin Edelfeltiltä teoksen “Leikkiviä poikia rannalla” vuonna 1884. Edelfelt oli myös tuottelias muotokuvamaalari, joka ikuisti muun muassa useita Venäjän keisariperheen jäseniä.
Edelfeltin läpimurtoteoksena pidetään vuonna 1879 valmistunutta Lapsen ruumissaatto -maalausta, joka on nähtävillä Helsingissä sijaitsevassa Ateneumin taidemuseossa. Edelfelt nimettiin akateemikoksi kyseisen teoksen valmistumisen jälkeen. Varsin tuottelias Edelfelt kuvitti myös Runebergin kirjoittaman Vänrikki Stoolin tarinat -teoksen.
Helene Schjerfbeck (1862 – 1946)
Helene Schjerfbeckin öljyvärimaalaus “Tanssiaiskengät” on korkeimmalla hinnalla Sothebyn huutokaupassa myyty suomalaisteos. Taulu esittää Schjerfbeckin serkkua Esther Lupanderia sovittamassa jalkaansa tanssikenkää. Teoksesta maksettiin vuonna 2008 huimat 3,9 miljoonaa euroa. Maalauksen toisesta versiosta, jonka Schjerfbeck maalasi vuonna 1939, maksettiin Sothebyn huutokaupassa 1,5 miljoonaa.
Helene Schjerfbeckin taide oli modernistista, naturalistista, realistista ja ekspressionistista. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on “Toipilas” sekä lukuisat omakuvat vuosilta 1878-1945. Schjerfbeck aloitti historiallisilla maalauksilla, joita ei juurikaan arvostettu, sillä tyylisuuntaa pidettiin vielä 1880-luvulla miesten aiheena. Schjerfbeck maalasi eri puolilla Ranskaa sekä Cornwallissa ja Ivesin kaupungissa Isossa-Britanniassa. Schjerfbeck opetti 1890-luvulla Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jossa hänen oppilaanaan oli muun muassa Hugo Simberg.
Schjerfbeckin pysyvä näyttely on Tammisaaressa. Suomen kuvataiteen päivää vietetään vuosittain Schjerfbeckin syntymäpäivänä, 10.heinäkuuta.
Akseli Gallen-Kallela (1865-1931)
Professorin ja kunniatohtorin arvonimet saanut Akseli Gallen-Kallela, syntymänimeltään Alex Waldemar Gallén, tunnetaan eritoten Kalevala- ja Karjala-aiheisista maalauksistaan. Äärimmäisen tuotteliaan ja monipuolisen taiteilijan sekä Afrikan matkaajan elämäntyötä esitellään kattavasti Espoossa sijaitsevassa Tarvaspään kotimuseossa, jossa vierähtää helposti useampikin tunti.
Gallen-Kallelan tunnetuimpiin maalauksiin lukeutuvat muun muassa vuonna 1884 valmistunut ”Poika ja varis”, ”Akka ja kissa” vuodelta 1885 ja vuonna 1891 ilmestynyt ”Aino”-triptyykki. Edellä mainituista ensimmäinen ja viimeinen ovat nähtävissä Helsingin Ateneumissa ja ”Akka ja kissa” Turun taidemuseossa.
Magnus Enckell (1870-1925)
Enckell edusti symbolismia. Hän toimi Pariisin maailmannäyttelyssä Suomen näyttelyosaston komissaarina vuonna 1900. Vuonna 1904 Magnus Enckell vastasi Tampereen tuomiokirkon alttaritaulun maalaamisesta tuttavansa Hugo Simbergin työstäessä kirkon muuta koristelua.
Enckellin varhaista tuotantoa leimasi niukka värimaailma, jossa korostuivat etenkin harmaan ja ruskean sävyt. Vuosien saatossa väripaletti laajeni Septem-ryhmän ja Alfred Finchin vaikutuksesta, kun Enckell innostui vuoden 1909 jälkeen pointillismista. Enckellin tunnetuimpiin töihin lukeutuvat esimerkiksi ”Poika ja pääkallo” ja Ateneumin kokoelmiin kuuluva ”Herääminen”. Enckelliä kiinnosti etenkin esimurrosiän aika, siihen liittyvä puhtaus. Hänen työnsä käsittelivät puhtauden symboliikkaa ihmisen, jumaluuden ja luonnon yhteyden kautta.
Hugo Simberg (1873-1917)
Hugo Simberg on Suomen taiteen symbolismin päänimi, jonka Gallen-Kallela otti oppipojakseen Ruovedelle vuonna 1895 kannustaen tätä kehittämään luontaista taidesuuntaansa, jossa esiintyy piruja, kuolemaa ja luonnonnäkyjä. Taitelija opiskeli Helene Schjerfbeckin johdolla ja maalasi Tampereen Tuomiokirkkoon muun muassa Kuoleman puutarha -nimisen teoksen.
Nykyisin Helsingissä sijaitsevan Ateneumin taidemuseon kokoelmiin kuuluvat Halla ja Haavoittunut enkeli ovat Simbergin tunnetuimpia töitä. Simbergin tuotannossa on vahvasti läsnä latinan kielinen Momento mori – muista kuolevaisuutesi -ajattelu, jota kuvataan pääkallojen ja luurankojen avulla.
Elämän rajallisuus on ollut esittävän maalaustaiteen keskeisiä teemoja jo 1600 -luvulta lähtien, jolloin pääkallot ilmestyivät asetelmien esinevalikoimaan, mutta Momento mori vei tematiikan käsittelyn astetta pidemmälle. Simbergin töissä luurangot kuvataan hilpeinä ja pitkämielisinä, mikä käy hyvin ilmi esimerkiksi Kuoleman puutarha -teosta tarkasteltaessa. Simbergin työt ovat hiljaisessa melankolisuudessaan ja eleettömyydessään todella vaikuttavia ja ne herättävät ajatuksia kaiken ikäisissä taiteenharrastajissa, kulttuuritaustasta riippumatta.